Huomiotavia asioita päätoimittajille

Saavutettavuuden on kiinnitettävä huomiota aina, kun verkkosivuston sisältöjä päivitetään. Muistuta ohjeista kaikkia sisältöjen ylläpitäjiä.

Varmista riittävä kontrasti sivuston väriä valitessa

Seurakunta voi valita päävärinsä sivustolle itse. Väriä voi vaihtaa myös myöhemmin. Värin valinnassa on huomioitava se, että eri näytöillä värit näyttävät hieman erilaiselta. Painotuotteisiin tarkoitetun tarkan väriarvon siirtäminen verkkosivuille ei aina toimi. Usein väriä tulee hieman tummentaa. Väriä käytetään päävalikon lisäksi linkkivärinä, jolloin kontrastin tulee olla riittävä. 

Saavutettavuuden kannalta riittävän kontrastin väri on usein melko tumma. Vaaleat värit harvoin toimivat edes päävalikossa. Epäselvissä tapauksissa värin kontrasti kannattaa tarkistaa yhdessä Lukkarin käyttötuen kanssa. Voit myös tarkistaa kontrastin itse käyttämällä jotain WCAG:n raja-arvoihin perustuvaa kontrastin tarkastustyökalua (WCAG Contrast Checker).

Etusivun otsikointi

Seurakunnan etusivun linkkipaikat on tarkoitettu oman toiminnan esiin nostamiseen. Kaikkein näkyvimmälle paikalle ei kannata listata linkkejä ulos palvelusta, jotta kävijät saadaan tutustumaan seurakunnan sivustoon tarkemmin. Myös etusivun linkkilistoihin kannattaa miettiä otsikot ja ne kannattaa ryhmitellä siten, että ulkoiset linkit ovat omassa listassa etusivun alaosassa. Ideoita etusivun linkkipalstojen otsikoiksi:

  • Karusellin alapuolella olevat linkit (sisäisiä linkkejä): Ajankohtaista, Tule kirkkoon, Tutustu ja osallistu
  • Tapahtumien alapuolella oleva lista (sisäisiä linkkejä): Oikopolkuja seurakuntamme toimintaan, Tässä palvelussa, Löydä paikkasi
  • Alemmat linkkilistat (ulkoisia linkkejä): Kirkon palveluja verkossa, Kohdataan somessa, Muualla verkossa

Huolehdi yhteinäisyydestä esitystavoissa

Lukkarissa on useita sivumalleja ja linkkilistatyylejä. Seurakuntakohtaisesti kannattaa kuitenkin päättää, mitä tyyliä missäkin käytetään, jotta sivuston esitystavat ovat yhtenäisiä. Samantyyppisten linkkilistojen käyttö luo helppokäyttöisyyttä koko palveluun.